TÄLTÄ SIVULTA ON JATKOSSA LUETTAVISSA UUSIMMAT JÄSENTIEDOTTEET
Sääntömääräinen
VAALIKOKOUS 30.12.2009 klo 19:00 Konttilassa.
Esityslista
Kaikki jäsenet tervetuloa!
Johtokunnan kokous 30.12.2009 klo 18:00 Konttilassa.
Kennelseura on järjestänyt kuluvana vuonna mukavasti toimintaa.
Virallisia kokeita on tähän mennessä järjestetty yhdet ajokokeet ja yhdet hirvenhaukkukokeet. Toiset ajokokeet ovat 5.12.2009, joka on samalla pitäjänmestaruuskoe. Hirvenhaukkukokeet järjestettiin 22.8.2009. Koiria kokeessa on ollut kahdeksan kappaletta, joista viisi saavutti tuloksen. Jäsenten koirista Eränevan Rokki om. Kari Korpela, saavutti pitäjänmestari 2009 tittelin hienosti voittajaluokan ykköstuloksella. Myös Taitolan Kikka om. Ari Isola sai kokeessa voittajaluokan ykköstuloksen. Ajokokeet järjestettiin 19.9.2009 ja kokeeseen osallistui 6 koiraa. Kaikki osallistuneet koirat saivat tuloksen.4H:n Metsispäivä oli 2.6.2009, jonne Kennelseura osallistui neljän ohjaajan ja kahdeksan koiran kanssa. 12.6.2009 järjestimme perinteisen Mach Show:n. Tuomarina toimi Mari Moisala. Epävirallisen näyttelyin kolme parasta olivat:
BIS 1 Raisa, suomenpystykorva, Ville Kyrkkö, Pyhäntä
BIS 2 Hero, newfoundlandinkoira, Sirpa Palo, Ylivieska
BIS 3 Emily, englanninspringerspanieli, Hanna Tuhkanen, Siikalatva
Lisäksi Match Show:ssa palkittiin paras Kärsämäkisen omistama koira. Palkinnon voitti itselleen Mona, welsh corgi pembroke, omistajana Minna Heikkilä.
14.6.2009 järjestimme ”Kiva koirakansalainen”-testin, johon osallistui 8 koirakkoa. Tuomarina toimi Riitta Pääkkö ja testin läpäisi 3 koiraa.
Englanninspringerspanieli Springdale Silver Star "Bebe" om. Hanna Tuhkanen Piippola
x-rotu Paksu-Bertta "Bertta" om. Liisa Saarinen Kärsämäki
Barbet Nelum- Himalis Apricot "Netta" om. Kaija Nieminen, Pyhäjärvi
2.7.2009 Kennelseura osallistui Porkkalan ympärijuoksun hupiviestiin. Viestin ideana oli juoksun lisäksi pukeutua erikoisesti ja ottaa osaa renkaan heittokisaan. Näiden kolmen osa-alueen pisteet ratkaisivat voittajan. Viestissä juoksivat Riitta Pääkkö, Liisa Saarinen ja Minna Levä, sekä heidän koiransa. Kennelseuran joukkueen tavoitteena oli tuoda esille erilaisia koiran käyttö mahdollisuuksia, kuten pelastuskoira toimintaa, metsästystä noutajilla ja opaskoiran käyttöä sokean apuna. Kennelseuran joukkue sijoittui hienosti ensimmäiseksi ja sai haltuunsa vuodeksi upean pokaalin.
Lokakuun alussa vietettiin valtakunnallista vanhusten viikkoa. Kennelseura osallistui Koivupuiston ulkoilutapahtumaan viiden koiran ja kolmen ohjaajan kanssa. Vanhuksilla oli mahdollisuus silitellä koiria ja jutustella omistajien kanssa. Tilaisuus sai paljon positiivista palautetta ja tarkoituksena on vierailla Koivupuistossa uudemman kerran
27.11.2009 Pidettiin Kärsämäellä joulukauden avajaiset ja tähän liittyen osallistuimme joulukulkueeseen. Koirakoita oli tullut paikalle hienosti 12 kappaletta.
Nyt alkaa olla vuosi lopuillaan, joten ilmoittakaa koirienne saavuttamia tuloksia osoitteeseen milaitil@hotmail.com. Mikäli tulokset löytyvät jo seuran kotisivuilta, niitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Kennelseuran sääntömääräinen vuosikokous pidetään tammikuussa, jolloin jaamme seuran upeat kiertopalkinnot.
Uuden vuoden aattona järjestämme jälleen koirapiknikin. Tarkoituksena on lähteä paistelemaan makkaraa koirien kanssa jonnekin laavulle pois ilotulitteiden läheisyydestä. Tästä tulee lisätietoa lähempänä vuoden vaihdetta. Piknikille kaikki on tervetulleita mukaan.
Tulevista asioista vielä sen verran, että ensi vuonna 8.8.2010 järjestämme yhteistyössä Keskipisteen koiraharrastajien kanssa metsästyskoirien jäljestämiskokeen Piippolassa.
Hyvää joulun odotusta!
Toivottaa Minna Levä
Kennelseuran vuosikokoukseen 9.4.2009 osallistui 14 henkeä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Riitta Pääkkö. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja suunnittelimme tulevan vuoden toimintaa. Kokouksessa hyväksyttiin johtokunnan ehdotus kutsua seuran pitkäaikainen sihteeri –rahastonhoitaja Eija Lehtimäki seuran kunniajäseneksi. Kokouksessa päätettiin myös, että kennelseura kustantaa jäsentensä osallistumismaksut kaikkiin yleishyödyllisiin koulutuksiin, kuten tuomari-, koulutusohjaaja- ja kehäsihteerikoulutuksiin. Ennen kurssille osallistumista ota yhteyttä joko seuran puheenjohtajaan tai sihteeriin niin varmistetaan koulutuksen soveltuvuus tähän tarkoitukseen. Kennelseura päätti myös kustantaa jäsentensä osallistumismaksun PM- ja SM-kokeisiin. Kennelseuralle tulee kolme jäsenlehteä Pystykorva, Ajokoiramies ja Hirvikoira. Nämä lehdet päätettiin lahjoittaa Kärsämäen kirjastolle, jotta halukkaat pääsevät niitä lukemaan.
Kokouksessa palkittiin vuoden voitokkaimmat koirat, jotka tällä kertaa olivat:
vuoden ajokoira Suomen ajokoira Viikkineva Miska om. Keijo Kahelin, Martti Luonua
vuoden hirvikoira FIN KVA Jämtlanninpystykorva Taitolan Kikka om. Ari Isola
vuoden harrastuskoira Dobermanni Eria Pro Lirica Luna om. Mari Moisala
vuoden näyttelykoira Eestinajokoira Konsta om. Jorma Koponen
Kennelseuran jäsenmaksut pysyvät ennallaan eli vuosijäsen 10 euroa, perhejäsen 11 euroa ja nuorisojäsen 3 euroa. Perhejäsennyys kannattaa, joten ilmoita laskun viitteessä kaikki samassa taloudessa asuvien nimet. Mikäli jäsentiedote on tullut virheellisellä osoitteella tai olette uusia jäseniä, kirjatkaa laskun viitteeseen myös osoitetietonne, jotta saatte jäsentiedotteen myös jatkossa.
Kärsämäen Kennelseura ry, Kärsämäen OP 520503-220268, Viite: Jäsenen nimi/jäsenten nimet ja mahdollisesti osoite.
Lisäksi Kennelseura järjestää Kiva koirakansalainen testin 14.6.2009, josta lisätietoa löytyy netistä osoitteesta http://www.kivateam.fi/kivakoirakansalainen. Lisätietoja on mahdollista saada myös 12.6. järjestettävässä match show:ssa. Testi pidetään Konttilan pihalla klo 14:30 alkaen. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan 1.6.2009 alkaen ja mukaan pääsee ensimmäiset 20 ilmoittautunutta. Paikanpäällä on vielä mahdollisuus ilmoittautua, mikäli paikkoja on vapaana. Ilmoittautumismaksu on jäsenille 3 euroa ja muille 5 euroa. Suoritettuaan Kiva koirakansalainen testin koirakko saa suorituksestaan diplomin. Ilmoittautumiset osoitteeseen milaitil@hotmail.com.
Mahdollisuuksien mukaan järjestämme myös tutustumispäivän verijäljestykseen. Destian pihalla jatkuu koirankoulutus tiistaisin klo 19. Koirakentälle voit tulla harjoittelemaan näyttelyitä varten, tulla kysymään koulutusvinkkejä tai treenaamaan ihan itsenäisesti.
Mikäli tarvitset apua koiran ulkoilutukseen tai hoitoon, ota yhteyttä Kärsämäen 4H-yhdistykseen. 4H-yhdistyksellä on kaksi reipasta dogsitteriä, jotka mielellään auttavat koiran hoidossa pientä korvausta vastaan. Lisätietoja 4H-yhdistyksestä 040 772 9822
Jäsenten koirien tuloksia vuonna 2008:
Jämtlanninpystykorva Fin KVA 41453/06 Taitolan Kikka om. Ari Isola
Näyttelyt:
NUO ERI NUK 1 PN1,ROP,SERT 20.4.2008 ,Teuvo Kangas
NUO EH NUK 1 24.5.2008,Sakari Poti
AVO H 19.7.2008,Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI AVK 2 PN2 VASERT 30.8.2008,Hannu Talvi
KÄY EH KÄK2 31.1.2009,Saija Juutilainen
Hirvenhaukkukokeet
AVO1 88 pist 23.11.2007,Tarmo Pätsi
VOI1 80,5 pist 6.9.2008, Markku Pirttisalo
VOI1 74 pist 6.12.2008,Risto Pistemaa
VOI1 72 pist 27.12.2008,Sauli Saarenpää
sknu KVA Blacpicks Kuunpoika om Riitta ja Hannu Pääkkö
Pelastuskoirakokeet
17.6.-08 Siilinjärvi PEJÄ Hyväksytty
12.10.-08 Kokkola PEHA Hyväksytty
Beagle Hutikan Gyooseki "Lyyli" om. Marja ja Matti Pinola
Kajaani 6.1.2008 Kirsi Nieminen/ Pentuluokka 2, KP
Alavus 19.1.2008 Matti Palojärvi/ Junioriluokka PN1 ERI1 VSP SERT
Keminmaa 16.3.2008 Päänäyttely Teppo Keskimaunu /Junioriluokka ERI4
Lestijärvi 5.4.2008 Esko Nummijärvi/ junioriluokka ERI/1 PN1 SERT VSP
Kajaani 13.4.2008 Juhani Lappi / junioriluokka ERI/1 PN1 SERT ROP
Pyhäjärvi 20.4.2008 Eija Lehtimäki /junioriluokka ERI/1 PN1 SERT ROP
Himanka 17.5.2008 Matti Envall / Junioriluokka H
Maalahti 24.5.2008 Charlotte Jacobson Ruotsi / Junioriluokka ERI 2 PN 4 varaserti
Kestilä 25.5.2008 Raimo Viljanmaa /Junioriluokka EH 1
Haapajärvi 9.8.2008 Markku Mähönen /Junioriluokka ERI 1 PN 1 Serti ROP
Seinäjoki KV 25.10.2008 Sakari Poti /Nuortenluokka ERI PN 1 VSP Serti CACIB
Jyväskylä KV 22.11.2008 Wauben John/Nuortenluokka ERI 1 PN4 VASERT
Beagle Mar-Lini Tilda "Tiitu" om. Marja ja Matti Pinola
5.4.2008 Lestijärvi, Esko Nummijärvi /AVO H
20.4.2008 Pyhäjärvi, Eija Lehtimäki /AVO H
knu Noudon Ice-Cool "Roope" om. Minna Levä
19.4.2008 Kiuruvesi, tuomari Brister, Soile. Tulos: PU-4, VET ERI 2.
29.6.2008 Haukipudas, MAtti Luoso, VET ERI 1, ROP VET.
knn Windalas It´s My Life "Milla" om. Minna ja Timo Levä
7.6.2008 Lapua (GR:n erikoisnäyttely), Christine Ashton, Narttupentujen 3.
8.6.2008 Tuuri, Elena Ruskovaara, Narttupentujen 3.
29.6.2008 Haukipudas, Matti Luoso, Narttupentuje 2 KP.
2.11.2008 Kajaani, Hannele Jokisilta, JUN ERI 4.
dn Eria Pro Lirica Luna "Luna" om. Mari Moisala
26.1 Rovaniemi VUL naru SM miehet A45v 5km sij. 2 SM2
2.2 Rokua SM Miehet A45v yhdistetty 3+3km sij.1
3.2 Rokua Miehet A45 narusprintti 5km sij.1
23.2 Ylihärmä: Tuomari Maritha Östlund Holmsten / val eri1 pn2
8.3. Keminmaa Miehet A 8km naruhiihto sij. 3
25.5 Rokua/ naiset bikejoring /sij. 2
31.5. Lohtaja/ JK3
19.10. 09 Tromssa, Norja tuomari: Miroslav Zidar : Val eri1 pn2 vara-cacib
7.12.08 Rokua/skijoring hobbyclass 3km/sij. 1/aika 07.10
14.12.08 Helsinki V-08. Tuomari: Guido Perosino: Val eri2 pn4 vara-cacib
dn Eria Pro Zada Zehava "Tinka" om. Mari Moisala
23.2.2008 Ylihärmä: Tuomari Maritha Östlund Holmsten / avo eri 1 PN1 SERT ROP
24.5.08 Oulainen/ Jari Laakso/ avo eri1 PN1 SERT ROP
4.6.08 Oulu / BH hyväksytty /tuomari Juhani Petäjistö
Eestinajokoirauros Konsta om. Jorma Koponen
Kajaani kv 6.1.2008 pentuluokka 1, KP, VSP, Kirsi Nieminen
Kajaani SAJ:n päänäyttely 30.3.2008, JUN-EH, JUK-2, Markku Mähönen
Lestijärvi 5.4.2008, JUN-H, Esko Nummijärvi
Kajaani 13.4.2008, JUN-ERI, JUK-1, PU1, ROP, SERT, RYP-4, Juhani Lappi
Pyhäjärvi 20.4.2008, JUN-ERI, JUK-1, PU1,ROP, SERT, RYP-3, Eija Lehtimäki
Himanka 17.5.2008, JUN-EH, JUK-1, Matti Envall
Kestilä 25.5.2008, JUN-ERI, JUK-1, PU1, ROP, SERT, Raimo Viljanmaa
Raahe 7.6.2008, JUN-ERI, JUK-1, PU1, ROP, SERT, Pekka Teini
Ylivieska kv 20.7.2008 NUO-H, Paula Heikkinen-Lehkonen
Kannus SAJ:n erikoisnäyttely 26.7.2008 NUO-ERI, NUK-1, PU1, ROP, SERT, RYP-3, Jari Fors
Haapajärvi 9.8.2008, NUO-EH, NUK-1, Tapio Eerola
Lapinkoira Orsofarm villiski om. Eija Lehtimäki
Tanska 1.6.2008 SERT PU2
Suomenlapinkoira ORSO-FARM PALSA om. Eija Lehtimäki
Kestilä 25.5.08 VET EH
Suomenlapinkoira BLACK BLOSSOM MrUNIQUE om. Eija Lehtimäki
Kestilä 25.5.08 AVO EH
Suomenlapinkoira ORSO-FARM GAISSA om. Eija Lehtimäki
Maalahti 9.8.08 AVO ERI1 PN1 SERT ROP
Suomenlapinkoira ORSO-FARM VILLAKKA om. Eija Lehtimäki
Kestilä 25.5.08 AVO EH
Harmaa norjanhirvikoira FIN KVA MAX om. Taneli Kangas
Hirvenhaukkukoe
Kestilä 14.9.2008 VOI 1 76,00
Kärsämäki 6.9.2008 VOI 2 61,00
Harmaa norjanhirvikoira FIN KVA Eränevan Rokki om. Kari Korpela
Hirvenhaukkukoe
Kärsämäki 6.9.2008 VOI 3 51,00
Kestilä 14.9.2008 VOI 1 83,50
Kärsämäki 16.11.2008 VOI 1 83,00
Haapavesi 13.12.2008 VOI 0 7,00
Suomen ajokoira VIIKKINEVA MISKA om. Keijo Kahelin ja Martti Luonua
Ketunajokoe
Haapavesi 27.1.2008 KEAJ-1 91,50
Suomen ajokoira ALVA om. Martti Ojalehto
Ajokoe
Haapavesi 11.10.2008 AJOK—
Kärsämäki 14.11.2008 AJOK-0
Kärsämäki 13.12.2008 AJOK-3 59,67
Näyttelyt
Kannus 26.7.2008 FORS JARI KÄY-EH KÄK4
Länsigöötanmaanpystykorva Konnunkodon Durin om. Satu Oikarinen
Näyttelyt
Kajaani 5.1.2008 AVO-EH AVK1
Osa tuloksista on jäsenten ilmoittamia, osa on poimittu tietokannasta. Tietokannasta tulosten etsimiseen tarvitaan koiran nimi ja rotu, joten nämä tiedot olisi hyvä ilmoittaa sihteerille.
Keväisin terveisin Minna Levä
********************************************************************************************************************************************************************************************
Kärsämäen Kennelseura Jäsentiedote 1/2009
Konttilassa torstaina 9.4.2009 klo 19:00.
Johtokunnankokous klo 18:00.
ESITYSLISTA
1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.
3. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Esitetään vuoden 2008 toimintakertomus.
6. Esitetään vuoden 2008 tilinpäätös.
7. Esitetään tilintarkastajien lausunto.
8. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2008 johtokunnalle.
9. Vahvistetaan vuoden 2009 toimintasuunnitelma.
10. Vahvistetaan vuoden 2009 jäsenmaksut.
11. Vahvistetaan vuoden 2009 talousarvio.
12. Muut asiat
- Eläinlääkäritilanne.
13. Kiertopalkinnot vuodelta 2008.
Kaikki jäsenet tervetuloa!
Puheenjohtaja Riitta Pääkkö.
Varsinaiset jäsenet Satu Oikarinen, Teppo Kangas, Keijo Kahelin, Benjami Junttonen, Matti Pinola, Martti Ojalehto.
Varajäsenet Minna Levä, Pentti Alhosaari, Marja Pinola.
Ilmoittakaa koirienne tulokset vuodelta 2008 sihteerille 8.4.2009 mennessä, jotta voimme jakaa kiertopalkinnot menestyneimmille koirille. Aikaisempina vuosina tuloksia on ilmoitettu hyvin vähän, vaikka kennelseuran jäsenet ovat kilpailleet useissakin lajeissa hyvällä menestyksellä.
Kärsämäen Kennelseuran sihteeri on vaihtunut. Eija Lehtimäen muutettua pois paikkakunnalta sihteerin hommia hoitaa nyt Minna Levä. Sihteerin saa kiinni puhelimella 040-5154356 tai sähköpostilla milaitil@hotmail.com tai osoitteesta Museotie 375, 8670 Kärsämäki.
Kennelseuralla on kotisivut osoitteessa www.freewebs.com/karsamaenkenneseura. Sivuille voi lähettää koirien tuloksia ja sieltä löytyy myös ajankohtaisia tiedotteita, joita kannattaa seurailla.
Jos haluat jäsentiedotteen jatkossa sähköisesti, niin ilmoita sähköpostiosoitteesi sihteerille.
Kärsämäellä järjestettiin hirvenhaukkukoe 6.9.2008, johon osallistui 8 koiraa.
Tulokset:
harmaa norjanhirvikoira JERMU VOI1 86,50
jämtlanninpystykorva TAITOLAN KIKKA VOI1 80,50
harmaa norjanhirvikoira MAX VOI2 61,00
harmaa norjanhirvikoira ERÄNEVAN ROKKI VOI3 51,00
jämtlanninpystykorva RUSKAMETSÄN OSKU VOI0 48,00
karjalankarhukoira KITKANSOLAN KORJA VOI0 22,50
jämtlanninpystykorva KOITAJOEN REMI VOI0 6,00
harmaa norjanhirvikoira TARU VOI0 3,50.
Kärsämäellä järjestettiin ajokoe 13.12.2008, johon osallistui 4 koiraa.
Tulokset:
suomenajokoira ALVA AJOK-3 59,67
suomenajokoira MOONA AJOK-3 58,96
suomenajokoira KELTAMAAN ANU AJOK-0 28,25
suomenajokoira KOIVUNEVAN OSSI AJOK-- 0,00
Kärsämäen Kennelseura osallistui joulunavauskulkueeseen 15:sta koirakon voimin. Kiitoksia tästä kaikille osallistujille.
Koiran koulutusta Destian pihalla tiistaisin klo 19:00 vetäjänä Riitta Pääkkö.
Ensi kesänä olisi tarkoitus osallistua koirien kanssa eri tapahtumiin ja lisäksi järjestää niitä itse. Jos sinulla on toivomuksia järjestettävistä tapahtumista, niin niitä voi tuoda julki vuosikokouksessa. Tällä hetkellä mietinnässä on match show:n, möllitokon ja kiva koirakansalainen testin järjestäminen. Lisäksi olemme suunnitelleet epävirallisen kaverikoira toiminnan aloittamista vuoden aikana.
Ystävällisin terveisin Minna Levä